Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2015.

Vuodenaikoja ja Egyptiläisiä

Kuva
Eli joidenkin lähteitteni mukaan Vuodenaika ylimaalliset tulisivat Varattuun myyntiin kunhan Myyttiset hevoset poistuvat Titaanin tasolta 7. Hinta jokaiselle olisi se 15 passia. Toisen lähteen mukaan ne tulisivat Titaanien haasteeseen. Tarkkaa tietoa ei ole, joten jää nähtävästi. Onhan ylläpito kysyjille joskus sanonut etteivät tulisi ollenkaan saataville Suurhaasteen jälkeen, koska on niin pieni ryhmä. Mutta eihän Siivekkäitä yksisarvisiakaan saati näkyviä varusteita pitänyt tulla. Niin ja työhevosiakaan ei pitänyt tulla. ~~: :~~: :~~: :~~: :~~: :~~: :~~: :~~: :~~: :~~: :~~: :~~: :~~ Ja sitten Osiris olisi saamassa kaveria: http://www.howrse.fi/elevage/fiche/?id=7801483 Puolisonsa Isiksen. Hänet saa luultavasti seuraavasta Suurhaasteesta (Titaanien haaste). Hänestä ei ole vielä mitään tietoja, mutta oletettavasti hänet pystyy astuttamaan Osiriksella ja näin ollen hän synnyttäisi Horuksen. Tietenkin, jos seurataan taruja.  Osiriksen sa

Helmikuun, maaliskuun ja toukokuun uudistukset

Kuva
Tarkistus valmis! Kiitos kärsivällisyydestänne. ^^ Tee mitä tarvitset Kerää resursseja ja rakenna mitä tarvitset hevoskeskuksesi työpajoissa. Osta ja myy kauppaan tienataksesi Equuksia. Resurssit Uudet resurssit tekevät ilmestymisen peliin: ►Rautaa , hiekkaa ja puuta saadaan tehtävistä, riippuen hevoskeskuksesi sijainnista (vuoristo, ranta, metsä).

Arvonnan tulokset & uuden ylläpitäjän esittely

N yt on pitkä odotus päättynyt. Muuttuneen päivän ja parin pienen ongelman jälkeen saatiin arvonta loppujen lopuksi suoritettua, vaikkei alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Arvonta suoritettiin loppujen lopuksi hatusta vetämällä ja onnettarena toimi RT Suffe. 39 osallistujan joukosta arpoutui: Onnea voittajille! Kiitoksia myös kaikille osanottajille. Ehkä myös tulevaisuudessa tulee arvontoja olemaan. ;) Ensimmäiseen on oltu jo yhteydessä. ~~: :~~: :~~: :~~: :~~: :~~: :~~: :~~: :~~: :~~: :~~: :~~: :~~ Tähän loppuun saa Rändöm Timen uusi Järjestelmänvalvoja esitellä itsensä. Eli joo. Mitähän teille kertoisin? En ollut nimittäin varautunut tähän vielä tänään. Ikäni on 16-20 ja tunnen Ugizawanen IRL. Olen kiivasluonteinen, mutta Ugi voittaa minut siinäkin. Mielikuvitusta minulla on kyllä luultavasti enemmän kuin hänellä. En ole varma uskaltaako meitä luokitella ystäviksi, sillä useimmiten kilpailemme toisiamme vastaan kaikesta ja tappelemme (mitäpä antaa aina minul