Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2013.

Kukaan huomannut?

Kuva
En tiedä kuinka moni lukijoistani on jo huomannut erään asian Howrsessa. Itse huomasin sen eilen illalla ja ajattelin näkeväni väsyneenä näkyjä, mutta siellä se vain on… Islanninhevosen – pokaali. Myynnissäkin on valmiina Islanninhevonen vaikka Hakemiston mukaan yhtään ei ole. Tuleekohan Taikaratsastuksen lahjoista? Ken tietää. Tällä hetkellä Islanninhevonen näyttäisi olevan samannäköinen kuin (mitä saan siitä pikkukuvasta tihrustettua) Internationaalilla oleva Brumby. Myös näillä näkyvin Islanninhevoselle olisi tulossa ainoastaan värejä 16 kappaletta. Eli ei huimasti. Taitojen jakautumista ei ole vielä tietoa, mutta luultavasti soveltuu Maastoratsastukseen kuin oikeakin Islanninhevonen. Islannin hevosen taidot jakautuvat seuraavasti: Kestävyys 90 % Nopeus 20 % Koulu 75 % Laukka 55 % Ravi 65 % Este 45 % Eli soveltuu Maastoratsastukseen ja western pleasure:n. Edit: Lisätty puuttuva sana joka aiheutti sekaannusta. Pahoittelen syvimmin.

Taikaratsastus

Kuva
Osat varmaan huomasivat, ettei uudesta tapahtumasta ollut tullut tietoa ennen suomen puolelle tuloa. Syy ei ole se, että olen laiskalla päällä (mitä kyllä olen), vaan yksinkertaisesti se, että tapahtumat alkoivat kaikilla servereillä, joilla pelaan, samaan aikaan. Enkä ole vieläkään löytänyt toimivaa kristallipalloa tulevaisuuden ennustamiseen, joten… Syy miksi kirjoitan on 20/15 tulos Adressissani kirjoittamisen puolesta. :P Eli olin jo varautunut samanpäiväisyyksiin. Mutta sitten itse tapahtumaan. ----------- Tapahtuma on samanlainen kuin viime jouluna (muistaakseen) ollut (en kirjoittanut blogiini, mutta tein itselleni pienen muistilapun johon en hölmönä laittanut päivämääriä :P ). Eli pelilauta jolla liikutaan noppaa heittämällä. Laudalla on lahjoja ja haasteita jonka avulla voi heittää noppaa useammin. Ja joulun hengen mukaisesti lahjat saa avata vasta 25.12. Lautoja on 6 kappaletta. Jokaisella on avaimia joita tarvitsee seuraavalle tasolle päästäkseen. Kun pääsee v

Kommentointi käytössä!

Eli otin kommentoinnin käyttöön (rekisteröidyille käyttäjille, jos ei ole sopivaa tunnusta saati halua sellaista tehdä niin Vieraskirja ei sellaista tarvii :)   ). Voitte kiittää asiasta Mikkoa ja myy94 :ä. Mutta koska SuntTuubissa oli ”pari”   häirikköä niin tässä säännöt (joo kopsasin Howrsesta, mutta mitä siitä?): Ei loukkauksia tai töykeitä sanoja Ei provokaatiota, irvailua tai aggressiivista käytöstä Ei kunnianloukkauksia, syytöksiä, kantelua tai häirintää Älä yritä toimia miniylläpitäjän (kirjoitusvirheistä saa tietenkin huomauttaa ja puuttuvista Tärkeistä tiedoista) Älä spämmää (viestin ilmestymiseen saattaa mennä hetki joten odota maltillisesti) Älä mainosta myyntejäsi tai hevosten astutuksia (niille on suunnitteilla ihan oma paikkansa, tai jos satun löytämään sen yhden paika missä itsellänikin oli pari ilmoitusta...) Älä pyydä tai tarjoa mustan pörssin kohteita, passeja tai sivustokäyntejä (melkein sama juttu kuin ylempänä) Kuin tulee 10 r

Aikamatkustus -kortit

Kuva
Vaikka otsikon noin käänsin, niin ei mennä korttien avulla menneisyyteen (tai tavallaan kyllä). Eli tuiki tavallinen kortti tapahtuma taas kerran kyseessä. Kortteja ei tarvitse tälläkään kertaa enää raaputtaa, vaan korttia klikkaamalla paljastuu mitä pitää sisällään, mikä on sinänsä harmi, sillä ei ole sellaista tuntua kuin ensimmäisessä tällaisessa tapahtumassa. Ja niin kuin normaalistikin kortit jakautuvat kahteen ”sarjaan” Palkintoihin ja Palapeleihin. Niiden keräämiseen on annettu aikaa 18 päivää . Ottaen huomioon mikä määrä kortteja on niin ylimaalinen on vaikeampi kuin 7.7.13 kirjoittamassani Taidekortit –tapahtumassa (jossa jäi itselläni yhden kortin varaan ylimaalinen… Enkä saanut edes villiäkään silloin…). Ja kortteja saa tietenkin tutuilla tavoilla: Kirjautumalla sisään päivän ensimmäisen kerran Kun hevosesi voittaa kilpailun (max. 2/päivä) Ostamalla ”alennusmyynnistä” Vaihtamalla jo saatu kortti uuteen saman luokan korttiin (max. 1/päivä, maksaa 5 Timattia)

Pari faktaa ennen kuin aloitamme täällä.

1. Kommenteja en ota käyttöön sillä näillä näkyvin en voi estää tiettyjä IP -osoitteita kirjoittelemasta... Vieraskirja siis pysyy SunTuubi -sivuilla toiminnassa. Ja tietenkin saa Howrsen y-viestien kautta ottaa yhteyttä. Siitäs saat muita haukkuva IP 83.145.237.176 (älä sure, sillä itse en ole onnistunut onkimaan muuta kuin Internetti tarjoajasi ton perusteella, mutta sekin on tarpeeksi mm. poliiseille...) 2. SunTuubi sivuilla olleet adressit ovat voimassa myös täällä. Kyselyitä tulen varmaan tekemään, jos niitä pystyy laittamaan blogi -teksteihin. Pitäähän minun tietää mihin päin tätä vien. ;) 3. Ajattelin kokeilla tehdä (lue: säheltää) kuva-linki-systeemi-jonkun esittelyihinne laitettavaksi. Ei se tietenkään pakko oo laittaa (jos siis onnistun edes tekemään), mutta kivaahan se olisi (kai?). SunTuubi sivujen blogia päivittelen viellä vuoden loppuun asti, jonka jälkeen jätän sen elämään omaa elämäänsä sen osilta (jätän kumminkin olemaan jotta voi muistella menneitä tapahtumia).