Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2014.

Kolme vuotta Howrseilua

Kolme vuotta sitten kesälomallani istuin iskälläni koneeni ääressä. Kaikista silloin pelaamistani Facebookin peleistä oli loppunut energiat tai olin muuten vain jäänyt jumiin. Tylsistyneenä sitten selailin etusivuani, jospa joltakulta silloisista kavereistani tulisi jonkun näköistä tilapäivitystä, että saisi edes jonkin näköistä tekemistä. Siinä etusivua selatessani mainokset päivittyivät ja sinne mainospalkkiin tuli kaiken pahan alun ja juuren mainos, jossa seisoi niin viattoman näköinen varsa. Mainoksen kuvan vieressä luki: Howrse   Ajatus oli, että kurkkaisin millainen paikka oli kyseessä. Vähän minä tiesin siitä pahuudesta joka sitoi minut haltuunsa. Lopettaa ei voinut. Ei vain voinut. Jokin käski minua jatkamaan. Ja sitten eräänä päivänä sain Howrselta käskyn ruveta kirjoittamaan blogia tulevista tapahtumista. Ja niin sain uuden pahuuden lonkeron ympärilleni, joka käskee minua yli kahden vuodenkin jälkeen kirjoittamaan blogiani. Viime aikoina se on vain vaatinut lisää ja

Jalokivi ylppäreitten mahdolliset hinnat ja parannus ehdotukset

Niin kuin pari postausta sitten mainitsin niin on ollut kv:llä puhetta Jalokivi ylimaallisten myyntiin tulosta. Jos tämä tulee tapahtumaan niin silloin se tapahtuisi luultammin 26.6. Eräs pelaaja on edellisten myyntien tiedoilla tehnyt päätelmiä kuinka paljon mikäkin voisi maksaa. Rubiini: 15 passia Jade: 15 passia Helmi: 10 passia Meripihka: 10 passia Onyksi: 20 passia Safiiri: 20 passia Opaali: 15 passia Smaragdi: 10/15 passia Ametisti: 10/15 passia Kvartsi: 20 passia Akaatti: 10/15 passia Nämä ovat sitten pelaajan päättelemiä hintoja joten paikkaansa pitävyyttä ei ole. -------------------------- Osa lukijoistani varmaan huomasi kyselyni tuolla vasemmassa reunassa. Äänestys aikaa oli siinä viellä jäljellä mutta päätin poistaa sen kun ei se toiminut. Luultavasti suurin osa vastasi kyllä. :D Jossain vaiheessa teen varmaan lomakkeen, jossa voi ehdottaa parannuksia. Mutta siihen asti voitte vain niitä tänne kommentoija tai yksityisviestillä Howrsessa lähettää.

Piñatat ja niitten tehtävä

Kuva
Edellisen Piñata tapahtuman tehtävät voi käydä katsomassa Täällä . Kiitoksia, niin käsittämättömän paljon ettei minulla ole sanoja, pelaajille elainelouve ja Lupinia tehtävistä, niitten palkinnoista ja lahjoista. Käykää heitä onnittelemassa ja omenoita heidän hevosille antamassa. Luultavasti ilman heitä en olisi koskaan saanut näitä tehtäviä tänne ennen tapahtuman alkua. :) Kaikki määrät on luultavammin pelaaja kohtaisia. Nro. 1 3 pistettä Tehtävä 1: Klikkaa Piñataa Palkinto: 1 piste piñataasi Tehtävä 2:  Hoida hevosta Palkinto: 1 bonus klikkaus Lahja: 2 Ikääntymispistettä ja 2* klassinen satulahuopa Nro. 2 6 pistettä Tehtävä 1: Silitä hevosta Palkinto: Voit pyytää apua 4 kaverilta Tehtävä 2: Laita poni nukkumaan Palkinto: 1 bonus klikkaus Lahja: 10 % energiaa ja Helioksen säde Nro. 3 10 pistettä Tehtävä 1: Onnittele yhtä pelaajaa Palkinto: 5 pistettä Tehtävä 2: Käy Ow:n si

Piñata

Kuva
Ranskan serverillä on ollut puhetta jo jonkin aikaa Piñata -tapahtumasta. Olen odotellut että tulisiko tärkeimpiä tietoja kv;n servulle, muttei ainakaan tähän mennessä ole eli joudutte tyytymään luoviin (ja ehkä hieman väärinkin?) tietoihin. x) Eli edellinen Piñata -tapahtuma oli 2.9.2013 . Silloin pystyi voittamaan tuuliylimaalisen Euronotuksen. Idea on aivan sama kuin viimeeksi. Heräät pitkin yötä klikkailemaan Piñatojasi ja päivällä on sitten kaikki mahdolliset kellot soimassa muistuttamassa seuraavasta klikkaamisesta. :D Luvassa on siis täydelliset pari viikkoa ilman unta.  Piñatoja on taas se 20 kappaletta ja jokaiseen tarvitsee aina enemmän pisteitä. Viimeeksi pisteet alkoivat 3 pisteestä ja nousivat sinne 2 000 pisteeseen asti. Pisteitä saa Piñatoijin ainakin seuraavasti: Klikkaapalla aina aika rajan täytettyä Kaverisi klikkaavat Tehtäviä tekemällä Tehtäviä tekemällä voi myös esim. lyhentää klikkailuitten aikaväliä tai saada bonus klikkauksia. Edellisten Piñatojen

Suurhaaste alkaa taas

Kuva
Kv:llä ollaan taas päästy Suurhaasteen kimppuun. Ylimaalinen on yllätys, yllätys Syksy. Laitanpa tiedot uudestaan tähän niin ei tarvitse temppuila linkityksen kanssa kun muutenkin Bloggeri temppuilee.... Tiedot: Joka päivä syksyllä (Howrsen) voitat: 30 taitopistettä jotka voit laittaa Syksylle niin kuin halua 5 000 equusta ensimmäisen sisäänkirjautumisen yhteydessä Merkit: +150 hevosenkenkää seuraavaan Jättihaasteeseen Peli: Equuksia joka päivä syksyn ajan (pelin) VIP: +1 vaihtokauppa viikossa (ei voi yhdistää muihin tarjouksiin) Hevosta ei voi myydä. Lisäksi hänet voi saada Runsaudensarvesta. Ja niin kuin muittenkin kohdilla Vipi:t jo Suurhaasteen aikana ja Ei-Vip:t vasta juhlallisuuksien aikana. ---------- Lisäksi kv:llä pyörii huhu että Jalokivi ylimaaliset tulisisvat myyntiin 26. kesäkuuta. Mutta koska pelaajan jakamaa tietoa eikä infoa mistä saatu tieto, niin voitte päättää paikkansa pitävyyden itse. :)