Kolme vuotta Howrseilua

Kolme vuotta sitten kesälomallani istuin iskälläni koneeni ääressä. Kaikista silloin pelaamistani Facebookin peleistä oli loppunut energiat tai olin muuten vain jäänyt jumiin. Tylsistyneenä sitten selailin etusivuani, jospa joltakulta silloisista kavereistani tulisi jonkun näköistä tilapäivitystä, että saisi edes jonkin näköistä tekemistä.

Siinä etusivua selatessani mainokset päivittyivät ja sinne mainospalkkiin tuli kaiken pahan alun ja juuren mainos, jossa seisoi niin viattoman näköinen varsa. Mainoksen kuvan vieressä luki:

Howrse 

Ajatus oli, että kurkkaisin millainen paikka oli kyseessä. Vähän minä tiesin siitä pahuudesta joka sitoi minut haltuunsa. Lopettaa ei voinut. Ei vain voinut. Jokin käski minua jatkamaan.

Ja sitten eräänä päivänä sain Howrselta käskyn ruveta kirjoittamaan blogia tulevista tapahtumista. Ja niin sain uuden pahuuden lonkeron ympärilleni, joka käskee minua yli kahden vuodenkin jälkeen kirjoittamaan blogiani. Viime aikoina se on vain vaatinut lisää ja lisää tietoa ja tuotosta.

Kolmen vuodenkaan jälkeen en osaa irrottautua Howrsen lonkeroista. Mitä enemmän rimpuilen sitä tiukemmalle ne puristuva.

Ehkä joku päivä olen vapaa....

----------------------

Tämä on sitten 100% huumorilla kirjoitettu. Kukaan ei käskenyt minua alkaa tämän blogin tekemiseen ja voin halutessani lopettaa Howrsen pelaamisen NAPS vain.

Pitäkää tätä eräänlaisena kirjoitusharjoituksena vaikka ei olekaan kirjakieltä. :P

Mietin alkuun, että kyselisinkö teiltä kysymyksiä minusta ja pelistäni mutta sehän olisi liian tavanomaista(?). Sen voisi sitten tehdä blogini seuraavana vuosipäivänä, joka on 6.2. (ensimmäinen Howrseen liittyvä teksti).

Rändöm fakta Howrsesta:
Sillä on oma gategoria Fanfiction.net:ssä

Kommentit

  1. Sun pitää laittaa tohon postauksen alle ne tykkää - en tykkää napit, paljon helmpia kun kommentointi :D Jos siis ei ole mitään muuta sanottavaa kun että mukava postaus :D En nyt muista mistä ne löytyy, mutta olet niin kätevä käsistäs joten varmasti ne itsekin löydät jostain bloggerin uumenista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta kun mulla on ne asetuksissa näkyvissä, mutta eivät näy olleenkaan blogin puolella. D:

      Pitää varmaan tutkia onko jossakin muuallakin jokin kohta josta pitää klikkiä....

      Poista
    2. Piti näköjään luoda malli kokonaan uusiksi että sai näkyviin. :/

      Mikäköhän oli vikana?

      Poista
  2. mistä sen diplomi jutun löytää olen mittinyt kauan että mistä sen löytä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tarkoitat sitä minkä laitat esittelyysi ja sitä painamalla ihmiset tänne pääsevät, niin se löytyy tuolta Maailman valloitus + Viekku -sivulta. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentoinnin säännöt:
- Älä pyydä tai tarjoa mustan pörssin kohteita, passeja tai sivustokäyntejä
- Älä mainosta myyntejäsi tai hevosten astutuksia
- Ei kunnianloukkauksia, syytöksiä, kantelua tai häirintää
- Ei provokaatiota, irvailua tai aggressiivista käytöstä
- Ei loukkauksia tai töykeitä sanoja

'Ei Howrseen liittyviä viestejä' (esim. blogin pitäjän hevosten ruinaamista, esineiden ruinaamista tai käskyjä toimintatapojen muutoksista). Ne kuuluvat Howrsen yksityisviesteihin (jos et uskalla sitä kautta, jätä kokonaan sanomatta).

Kysyä saa jos ei ymmärrä. :)

Kommentti tulee näkyviin kunhan sen Julkaisen. Kannattaa huomioida ettei Google enää lähetä sähköpostiviestiä uusista kommenteista, joten saan ne tietooni vasta kun menen katsomaan blogini kommentti -sivua. :/