Erillään mutta silti yhdessä

Tapahtuma

26.5. - 13.6.-16

Seuraava tapahtuma olisi sitten jälleen kerran Piñatat (aihe: Soittimet).

Piñatasi aukeaa kunhan saat siihen tarpeeksi pisteitä. Pisteitä saat:
klikkaamalla Piñataasi
5/päivä (alkuun?)
ostamalla klikkauksia Mustasta pörssistä
kaverisi klikkaavat piñataasi
suorittamalla tavotteita

Tapahtuman ylimaallinen tulee kahdessa osassa. Ensimmäisen saa rikkomalla Piñata nro. 19 ja toisen sitten rikkomalla Piñatan nro. 20.

Näyttää siltä, että klikkauksien välissä on edelleenkin odottelu aika – pienin odottelu näyttäisi olevan 3 tuntia klikkausten väliä (muistakaan – klikkausta ei tarvitse suorittaa samalla kellon lyömällä, kunhan klikkaat ennen seuraavaa vuoroa)

Kuten ennenkin – voit pyytää kavereiltasi apua 300 equusta (per klikkaus) vastaan. Tapahtuman edetessä ja suorittaessasi tehtäviä – voit saada lisää kavereiden klikkauksia (kaveri klikkauksen on rajattu 1 klikkaus/kaveri/päivä)

Taas kerran on yhteisön Piñata jota rikomme yhdessä. Kun saamme sen rikottua kaikki saavat Vintage omenan (versio kohtainen).

Lisäpisteitä saa Runsaudensarvista tiettyinä aikoina tapahtuman aikana.

Piñatan Vinkivihkonen
Ultimate Piñata vihkonen Painos. 2
Super Ultimate Piñata vihkonen Painos. 3

Tehtävät
Nro. 1
10 pistettä
Lahja: 3 Ikääntymispistettä ja 1x Pandoran lipas

Tehtävä 1: Klikkaa Piñataa
Palkinto: 5 klikkausta

Tehtävä 2: Hoida hevosta
Palkinto: Ystävien klikkauksista 2 pistettä

Nro. 2
20 pistettä
Lahja: 10 % energiaa ja 2** klassinen suitset

Tehtävä 1: Silitä hevosta
Palkinto: Voit pyytää apua 2 kaverilta

Tehtävä 2: Laita poni nukkumaan
Palkinto: 15 pistettä Piñataan

Nro. 3
30 pistettä
Lahja: Raippa ja 2** lännen satula

Tehtävä 1: Onnittele pelaajaa
Palkinto: Tarvittavien pisteiden määrä jaetaan kahdella

Tehtävä 2: Käy Ow:n sivulla
Palkinto: Voit klikata 5 kertaa 12 tunnin välein

Nro. 4
50 pistettä
Lahja: 1x Nuoruuden vesi ja 10x Ape

Tehtävä 1: Myy 3 apetta
Palkinto: Seuraavista 5 klikkauksesta 6 pistettä (ei kaveri)

Tehtävä 2: Tee lahjoitus Ow:lle (500 - 5000 eq?)
Palkinto: Voit pyytää apua 4 kaverilta

Nro. 5
75 pistettä
Lahja: 50x Omena ja 1x Filotesin silitys

Tehtävä 1: Osallistu kilpailuun
Palkinto: 45 pistettä Piñataan

Tehtävä 2: Klikkaa kaverin Piñataa
Palkinto: Ystävien klikkauksista 3 pistettä

Nro. 6
100 pistettä
Lahja: 1* klassiset suitset ja 1x Helioksen säde

Tehtävä 1: Valitse hevosen erikoistuminen
Palkinto: 12 klikkausta

Tehtävä 2: Anna omena ylimaalliselle tai Villihevoselle
Palkinto: Jokaisesta klikkauksesta 3 pistettä (ei kaveri)

Nro. 7
150 pistettä
Lahja: 100x Puu, 100x Hiekka ja 100x Rauta

Tehtävä 1: Kouluta hevosta 3 tuntia
Palkinto: 65 pistettä Piñataan

Tehtävä 2: Osallistu kilpailuun, joka vie 12% energiaa
Palkinto: Klikkaa 5 kertaa 8 tunnin välein

Nro. 8
200 pistettä
Lahja: 10x Ikääntymispiste, 1x Hedelmällisyyden sauva ja 1x Artemiin nuoli

Tehtävä 1: Tee lahjoitus Ow:lle (1 000-10 000 equusta?)
Palkinto: Seuraavista 4 kaveri klikkauksista 7 pistettä

Tehtävä 2: Sijoitu kolmanneksi kolmessa kisassa
Palkinto: Tarvittavien pisteiden määrä jaetaan kahdella

Nro. 9
250 pistettä
Lahja: 20x Nahka, 1x Vesikaukalo ja 1x Apollonin lyyra

Tehtävä 1: Sijoitu viimeiseksi yhdessä kilpailussa
Palkinto: 12 klikkausta

Tehtävä 2: Ansaitse 120 equusta Pluton pergamentilla
Palkinto: Jokaisesta klikkauksesta 7 pistettä (ei kaveri)

Nro. 10
300 pistettä
Lahja: Violetti 2** Fleecepintelit, Korvahuppu ja Lännensatulahuopa

Tehtävä 1: Onnittele pelaajaa, jolla on syntymäpäivä
Palkinto: Seuraavista 5 klikkauksesta 30 pistettä (ei kaveri)

Tehtävä 2: Käytä Ikääntymispiste tasan 15 vuotiaiseen hevoseen
Palkinto: Ystävien klikkauksista 5 pistettä

Nro. 11
400 pistettä
Lahja: 300x Heinä, 1x Hokit ja 1x Meduusan veri

Tehtävä 1: Saavuta hevosella kilpailujen voittosumma 1 000 equusta
Palkinto: Klikkaa 5 kertaa 6 tunnin välein

Tehtävä 2: Saa 6(?)-15 onnittelua
Palkinto: Avaa Piñata suoraan seuraavalla klikkauksella

Nro. 12
500 pistettä
Lahja: 4000 Equusta, 500 pistettä yleistulokseen ja 1x Zeuksen salama

Tehtävä 1:  Voita kilpailusta 1 equus
Palkinto: 8 klikkausta

Tehtävä 2: Tee lahjoitus uudelle pelaajalle
Palkinto: Jokaisesta klikkauksesta 13 pistettä (ei kaveri)

Nro. 13
750 pistettä
Lahja: 20x Porkkana, 1x Suihku ja 1x Poseidonin pakkaus

Tehtävä 1: Silitä sysirautias, liinaharjaa
Palkinto: 300 pistettä

Tehtävä 2: Lahjoita hevonen Ow:lle
Palkinto: Pyydä apua 6 kaverilta

Nro. 14
1000 pistettä
Lahja: 250x 2** -lannoite, 1x Pilvenkappale ja 1x Akilleen kantapää

Tehtävä 1: Anna hevoselle kaikki varusteet
Palkinto: Seuraavasta klikkauksesta 100 pistettä (ei kaveri)

Tehtävä 2: Osallistu 60(?) kisaan, jotka vievät 20 % energiaa
Palkinto: 15 klikkausta

Tehtävä 3: Poista pegasoksen siivet
Palkinto: Kaikista klikkauksista 20 pistettä (ei kaveri)

Nro. 15
1250 pistettä
Lahja: 10x Ikääntymispiste, 1x Traktori ja 1x Runsauden sarvi

Tehtävä 1: Kouluta yksi taito täyteen
Palkinto: Piñataan 350 pistettä

Tehtävä 2: Hyväksy vaihtokauppa
Palkinto: Kaveri klikkauksista 7 pistettä

Tehtävä 3: Saavuta 100 BLUP
Palkinto: Klikkaa 5 kertaa 4 tunnin välein

Nro. 16
1500 pistettä
Lahja: 100x Kikkaretta, 1x Hypnosin peite ja 1x Harmonian pakkaus

Tehtävä 1: Osta hevonen 2 000 equuksella
Palkinto: Seuraavista 6 kaveri klikkauksista 15 pistettä

Tehtävä 2: Tee lahjoitus Ow:lle (?-50 000 equusta?)
Palkinto: 170 pistettä

Tehtävä 3: Avaa runsaudensarvi
Palkinto: Kaikista klikkauksista 28 pistettä (ei kaveri)

Nro. 17
2000 pistettä
Lahja: 50 000 equusta, 300x Omenan siemen ja 1x Hermeen siivekäs sauva

Tehtävä 1: Anna porkkana hevoselle, jonka vanhemmat ovat Uranos ja Gaia
Palkinto: Seuraavasta klikkauksesta 280 pistetta (ei kaveri)

Tehtävä 2: Voita 3 kilpailua
Palkinto: Pyydä apua 8 kaverilta

Tehtävä 3: Silitä hevosta, joka on yli 40-vuotias
Palkinto: 15 klikkausta

Nro. 18
2500 pistettä
Lahja: 20x Ape, 1x Nyksin pakkaus ja 1000 pistettä yleistuloksiin

Tehtävä 1: Anna apetta hevoselle, jolla on 103 – 144(?) pistettä kouluratsastuksessa
Palkinto: 400 pistettä

Tehtävä 2: Vararahaston summa pitää päättyä 11 111(?)
Palkinto: Kaikista klikkauksista 38 pistettä (ei kaveri)

Tehtävä 3: Anna hevoselle Kultainen omena väriä harmaa(?)
Palkinto: Klikkaa 5 kertaa 3 tunnin välein

Nro. 19
3000 pistettä
Lahja: Tumma Kaksonen

Tehtävä 1: Voita 2 kilpailua Uranoksen ja Gaian jälkeläisellä
Palkinto: 7 klikkausta

Tehtävä 2: Tee lahjoitus Ow:lle (?-100 000 equusta?)
Palkinto: Kaveri klikkauksista 10 pistettä

Tehtävä 3: Osta hevonen vähintään yhdellä passilla
Palkinto: 400 pistettä

Nro. 20
4000 pistettä
Lahja: Vaalea Kaksonen

Tehtävä 1: Poista yksisarvisen sarvi
Palkinto: Pyydä apua 10 kaverilta

Tehtävä 2: Teetä kaksoisvarsat
Palkinto: Kaikista klikkauksista 60 pistettä (ei kaveri)

Tehtävä 3: Voita 1 ruusuke
Palkinto:Saadut pisteet kerrotaan kahdella

Ylimaallinen


Vihreä eessä: http://ouranos.preprod.equideow.com/media/equideo/image/chevaux/local/100491/300_v1828806360.png
Valkoinen eessä: http://ouranos.preprod.equideow.com/media/equideo/image/chevaux/local/100490/300_v1828806360.png

Hevosten kuvat riippuvat paristasi. Eli esim. jos omistat vain vihreän, valkoinen ei ilmesty taakse. Jos omistat kaksi valkoista ja yhden vihreän vain toisen valkoisen takana näkyy vihreä.

Kaksonen on yksi eläinratahevosista.

Kaksonen on kaksi hevosta*. Jos omistat kummankin, he tarjoavat sinulle joka kuukauden 11. päivä (päivittäisen päivityksen yhteydessä), jos olet kirjautunut vähintäänkin kerran viimeisten 3 päivän aikana: 1x Hedelmällisyyden sauva käytettävä 90 päivän kuluessa.**

Jos tämä on horoskooppimerkkisi sekä omistat molemmat hevoset ja kirjaudut peliin syntymäpäivänäsi, Kaksonen antaa sinulle joka vuosi lahjan (1 x Viides elementti).

Kaiken lisäksi 21. kesäkuu päivittäisen päivityksen myötä yksi pelaajista, jolla on tämä horoskooppimerkki, saa Tumman ja Valkoisen Kaksosen.

Käärmeenkantaja on sinun, kun keräät kaikki 12 eläinratahevosta

Tätä hevosta ei voi myydä.

*Kaksonen on tosiaankin kaksi eri hevosta, joita molempia voi näillä näkymin hoitaa erikseen. Kummankin tarvitsee saadakseen palkinnot, muttei ole tiedossa riittääkö vain toinen Käärmeenkantajan saamiseen. Itse olettaisin että tarvitsee molemmat, koska eihän Kaksonen voi olla täydellinen ilman molempia hevosia.

Vain yksi tarvitaan Käärmeenkantajaan ja Pokaaliin!

** Tämän lahjan voi saada niin monta kertaa kuin sinulla on pareja.
Mustan helmen sääntöjä tullaan selvennetään. En näitä käännä, koska kumminkin suhteellisen tärkeätä tekstiä. Jos joku pääsee suomen testiserverille niin saa heittää Spoiler -keskusteluun. En oletettavasti itse taaskaan pääse. :p

24.5.-16
Basic idea
Thanks to the Black Pearl, you can submit your drawings to be used for the Golden Apple or Helios' Ray.

You need at least 150 days of seniority and 5 karma points to use the Black Pearl.

Creation
If you want to create new artwork, you need to use specialized software (such as Photoshop or Gimp, which has the advantage of being free).

You must never copy a coat that already exists or an illustration you've found on another site. On the other hand, you can use photo references to help you, as long as you don't just copy them. Your style can be realistic or imaginary, it's up to you!

To send your illustrations, you must use the templates provided:

for the Golden Apple
for Helios' Ray
A black frame marks the position of the horse to help you position your landscape properly
The frame and the horse it contains must be deleted before you upload your artwork.

Your image must be placed on the transparent space on the provided template. You must not change the size or format of this template.

Selection
Once you have uploaded your artwork, it will be:
first submitted for other players to vote to evaluate its popularity
then submitted for confirmation by the team in order to ensure it complies with the submission criteria

During the voting phase, players can report abuse for artwork that doesn't adhere to the submission criteria or is plagiaristic in order to help the team.

Uploading
If, at the end of the month, your artwork hasn't won the support of the community or doesn't adhere to the submission criteria, you will then be reimbursed for the passes you spent.

Please note that we reserve the right to not reimburse passes in cases of clear plagiarism (please see submission criteria to find out more).

If one of your pieces of artwork is selected, on the day it is posted online, you will win:
10,000 equus
Passes depending on the type of illustration:
golden apple 40 pass for an unlimited Golden Apple coat and 20 passes for a coat with a limited number of uses
helios' ray 30 passes for a Helios' Ray landscape


Criteria for admission
Any artwork that doesn't comply with the following criteria may be refused.

We reserve the right to accept or reject artwork without having to justify our decision.

Golden Apple
The horse must be the main element in your artwork
Only one horse per illustration
The horse must be submitted in the right category
The outlines of your horse must be neat and well cut out
The background must be transparent, with no marks

Helios' Ray
The landscape must fill the entire space in the transparent frame
Illustrations composed by a repetition of patterns or images aren't allowed
Excess airbrushing is not allowed

All
The drawing must not be of poor quality
mustn't be blurry or pixelated
mustn't be 3D
must comply with the format of the template
There mustn't be content issues with the drawing
mustn't include content that could be unsuitable for young players
must not include people
mustn't have a signature
The artwork should have no copyright issues:
Creations based on a photograph or which are a photograph are not allowed
The drawing must not be fan art (fan art is a creation that takes inspiration from a movie, cartoon or manga representing or referring to a character created by another person)
You cannot use a line drawing without the consent of its creator
You may not recreate already existing illustrations or illustrations created by other players
You may not recreate illustrations from the game

Any player who has sent in an illustration they did not create themselves or that constitutes plagiarism will be penalized by being forbidden to use the Black Pearl.

Kommentit