Maanviljelystä

Käännöksessä kesti, koska oma elämäni oli myllennyksessä. Nyt kaikki asiat ovat selvinä, joten voin nyt taas keskittyä blogiini ja kesken jääneisiin video projekteihin.

Suomen testaus 25.8. - 3.9.-17

Tapahtuma

7. - 25.9.-17

Kasvit

Edellinen kerta oli 2.3. - 20.3.-17.

Konsepti pysyy melkein samankaltaisena edelliseen Kasvit –tapahtumaan verrattuna, mitä nyt joitakin muutoksia on tehty ja erilainen teema: Maorilainen maatalous.

Pelaajat kylvävät siemeniä ja kasvattavat niitä saadakseen lahjoja. He saavat myös Sudenkorentoja kasvien keräämisestä, jonka he voivat antaa ylimaalliselle kivelle, jotta se kasvaisi ja voittaakseen Maorihevosen Rongon.



Miten saada siemeniä ja vettä ?
  • Ensimmäisen kirjautumisen yhteydessä (2 siementä ja 20x Vettä)
  • Suorittamalla tavoitteita
  • Ostamalla passeilla
  • Vettä voi lisäksi antaa kavereille ja voit heiltä sitä pyytää
Miten kasvattaa kasveja ?
  • Istuta siemenet
  • Ne kasvavat : 
    • Kun kastelet niitä
    • Kun kirjauduit sisään ja kastelit ne edellisenä päivänä
  • Kerää kasvaneet kasvit sadaksesi:
    • Palkinto
    • 4x Sudenkorentoa annettavaksi ylimaalliskivelle
Muutokset edellisestä kerrasta:
  • Ei ole ylimaalliskasvia, vaan ylimaalliskivi jossa on mittari mikä näyttää edistymisen.
  • Ylimaalliskivi ei etene automaattisesti kasvien keräämisen aikana. Sen sijaan saat Sudenkorentoja kasvin keräämisen jälkeen, minkä joudut itse antamaan ylimaalliskivelle.
  • Sinun pitää kastella kasvia edellisenä päivänä, jos haluat sen kasvavan seuraavana päivänä (ei enää veden hamstraamista…).
  • Yhteisän tehtävä antaa jotain kilpailulle: 1 paikka enemmän kasvattaa kasveja.
  • Näet saatavan lahjan saman tien siemenen istuttamisen jälkeen.
  • Nyt on mahdollista poistaa kasvi joka ei ole täysin kasvanut (voi olla hyödyllistä jos lahja ei ole haluamasi).
  • Kokoelmat ovat tapahtumassa mukana, mutta tällä kertaa et saa ylimääräistä lahjaa suorittamalla kaikki 4 kokoelmaa.
  • Kasvit ovat hienosti animoituja.
  • Todennäköisyyttä on säädetty siten, että harvinaiset siemenet ovat vähemmän harvinaisia ('vähän').
  • Jokaista kasvin väriä on olemassa kaksi versiota.
  • Ja hivenen muitakin säätöjä

Yhteisön tehtävä
Kasvata kasveja suorittaaksesi yhteisön tehtävän ja avataksesi yhden kasvatus ruudun kasvattaaksesi lisää kasveja.
+1 piste jokaisesta pelaajan kerätystä kasvista

Kultaiset hevosenkengät Saat hevosen kenkiä kun keräät ylimaalliskiveen 2, 20, 60 ja 100%:a. Keräämällä vähintää 2 hevosenkenkää osallistut tapahtuman lopussa järjestettävään ylimaallisen arvontaan.

Pysyvä tarjous:
Osta siemenia ja vettä

Erikoistarjous viikonlopuille


Palkinnot


Kokoelma


Ylimaallinen

https://www.preprod.howrse.com/media/equideo/image/chevaux/special/300/adulte/rongo.png

Rongo on yksi maorihevosista.

Rongo omistaa tiki-toteemin, joka pitää täyttää mana-energialla.

Jotta voisit täyttäää toteemin, sinun on kaivettava esiin kolme kilpikonnan pesää päivässä ja etsittävä niistä kilpikonnan poikasia:
1 kilpikonna = 5x manaa
2 kilpikonnaa = 20x manaa
3 kilpikonnaa= 80x manaa

Kun tikiin on kertynyt 300 kpl manaa, Rongo antaa sinulle lahjan: 1x 10 päivän sopimus Viljelijälle

Tätä hevosta ei voi myydä.

Huomautuksia:
Pelaajalla pitää olla Hevoskeskus saadakseen lahjan. Jos näin ei ole: pelaaja ei saa mitään klikkaamalla palkinnon keräämispainiketta. Jos pelaajalla ei ole Hevoskeskusta, vahvistus ikkuna ilmestyy kun he painavat palkinnon keräämispainiketta.

Lahja menee saman tien Hevoskeskukseen palkinnon keräämispainikkeen painamisen jälkeen. Se ei mene varastoon.

Jos pelaajalla on jo ennestään palkattuna Viljelijä, päivät lisätään sopimuksen loppuun.

Video

Unohdin lataamisen jälkeen lisätä tänne. Anteeksi siitä ^^'
Menen jälleen koko tapahtuman läpi (a.k.a hankin ylimaallisen).

Ow'n helioksen säde

Tapahtuman taustan lisäksi Ow’n Helioksen säteeseen lisätään myös Tuulihevosten ja Villihevosten sivujen taustat.
Kuva
Kuva
Kuva

Kommentit

  1. Montako passia pitäisi käyttää ylimaalliseen?
    -Silkki16

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siemenet
      Oletetaan, että tapahtuma kestää sen normaalin 19 päivää.

      Saat tapahtuman aikana sen 38 siementä pelkkien sisäänkirjautumisten yhteydessä. Tavoitteista kun voi saada siemeniä, vettä ja Sudenkorentoja, joten niistä vaikea arvioida paljonko niistä siemeniä oikein saa, joten jätin ne pois laskelmastani.

      Jokaisesta kerätystä kasvista (eli pitäny kasvattaa sinne 100%:n) saat 4 Sudenkorentoa. Jokaisesta Sudenkorennosta saat Ylimaalliskiveen +0,25% ja maksimi se 100%.

      4*0,25%=1%

      Eli yhdestä kasvista saat kiveen aina yhden (1) prosentin (%). Eli noi 38 kasvia tekee 38% kiveen.

      Tarvitset siis 62% lisää, ja sen saat antamalla vielä 248 Sudenkorentoa kivelle. Tämä tarkoittaa sitä, että sinun pitää kasvattaa vielä 62 kasvia eli 62 passia menisi tässä vaiheessa.

      Ei pidä vielä unohtaa, että menin vasta siementen minimin mukaan.

      Jos oletetaan, että päivittäisistä tavoitteista aina toinen antaa kaksi siementä suorituksesta se tekee jo toisen 38 siementä.

      38+38=76
      76*1%=76%
      100%-76%=24%

      Tarvitset siis vielä kasvattaa 24 kasvia jotta saisit ylimaallisen, eli noin 12 passia jos ostat Puutarhurin paketteja (1 passi = 2 siementä).

      Poista
    2. Vesi
      Oletuksena jatkuu 19 päivän kesto ja lisäyksenä se, että kasvatat vain Keltaisia siemeniä.

      Saat tapahtuman päivien aikana 456 vettä (kirjautumiset ja pyynnöt). Sillä kastelet täysin 22 kasvia (keltaiset kasvavat yhdestä (1) vedestä 5%:a, tarvitset siis 20 vettä per kasvi).

      Keltaiset kasvit kasvavat päivittäin (jos olet kastellut edel. päivänä) 6%:a.

      Jos kastelee kasvin yhdellä (1) vesipisaralla per pv, niin yhden keltaisen kasvin kasvattamiseen menisi 10 päivää.

      Meidän tarvitsee kasvattaa 100 kasvia 19 päivässä kuudessa slotissa.

      Päivässä pitää kasvattaa siis sellaiset 5,3 kasvia. Päivässä tarvitsee siis käyttää 106 vettä.

      106*19=2014

      Kaiken kaikkiaan tarvitaan se 2014 vettä. Noitten kirjautumisten ja ystävien vesien jälkeen tarvitaan siis 1558.

      Vettä saa myös päivittäisistä tehtävistä. Edellisestä viestissä laitoin toisen tavoitteen tuomaan pelkästää siemeniä, joten tämä toinen jaetaan veden ja Sudenkorentojen kesken.

      Oletetaan, että veden todennäköisyys on 75% ja Sudenkorentojen 25% ja oletetaan, että tavoite tuo keskimääräisesti 60 vettä (2.9. testiserveriltä tavoitteesta saatava määrä).

      75% 19 päivästä on pyöristettynä 14.

      14*60=840

      Eli kaiken kaikkiaan saat 1296 vettä.

      Tarvitset siis 718 vettä enää.

      Jos ostat Puutarhurin paketteja tarvitset ostaa niitä 29 kappaletta (yhdestä saa 25 vettä).

      Poista
    3. Laskelmieni paikkansapitävyys vaihtelee erittäin paljon, mutta tarkkaa laskelmaa on vaikea tehdä, koska liikaa muuttujia ja ei tiedossa olevia todennäköisyyksiä.

      Muta kuten aina itse varautuisin +20 passilla.

      Poista

Lähetä kommentti

Kommentoinnin säännöt:
- Älä pyydä tai tarjoa mustan pörssin kohteita, passeja tai sivustokäyntejä
- Älä mainosta myyntejäsi tai hevosten astutuksia
- Ei kunnianloukkauksia, syytöksiä, kantelua tai häirintää
- Ei provokaatiota, irvailua tai aggressiivista käytöstä
- Ei loukkauksia tai töykeitä sanoja

'Ei Howrseen liittyviä viestejä' (esim. blogin pitäjän hevosten ruinaamista, esineiden ruinaamista tai käskyjä toimintatapojen muutoksista). Ne kuuluvat Howrsen yksityisviesteihin (jos et uskalla sitä kautta, jätä kokonaan sanomatta).

Kysyä saa jos ei ymmärrä. :)

Kommentti tulee näkyviin kunhan sen Julkaisen. Kannattaa huomioida ettei Google enää lähetä sähköpostiviestiä uusista kommenteista, joten saan ne tietooni vasta kun menen katsomaan blogini kommentti -sivua. :/